jarilarikka

Hätäkeskusfarssi

Päätös Kouvolan hätäkeskuksen toimintojen lakkauttamisesta oli yksi monista negatiivisista uutisista eilisessä Kouvolan Sanomissa (4.11). Päätöstä oli osattu toki odottaa, mutta ministeri Räsäsen asiasta antamat lausunnot sekä hänen tekemä vierailu syyskuun lopussa antoi hieman odottaa jotain muuta. 

Olinkin hieman ihmeissäni kun hän lausunnossaan muistutti, että päätökset hätäkeskusten määristä ja sijaintipaikoista tehtiin edellisen hallituksen ja ministerin aikana. Totta asia tietysti on, mutta miksi hän ei asiaa kertonut jo vierailun yhteydessä kun sen olisi rehellisesti voinut sanoa? Miksi hän tuli tänne löpertelemään, että hän tarkistaa uudelleen hätäkeskuksien sijaintipaikat?

Nyt kun tämä farssi on käsitelty loppuun, hän voisi kertoa, että hätäkeskuspaikkakuntiin ei aiottu koskea uuden hallituksen toimesta alun perinkään. Asiasta kun ei ollut mitään järkevää merkintää hallitusohjelmassa, niin silloin asia on jo käsitelty loppuun valtiovallan toimesta. Kaikki tämä vaalien jälkeinen lupailu paremmasta oli vain kristillisdemokraattien politiikan teatteria. 

Kouvolan ongelmaksi hätäkeskusuudistuksessa on muodostunut esittelevien ministerien heikko asiantuntemus koko hätäkeskusuudistukseen. Valitsemalla ministereiksi henkilöt, joille koko hallinnonala on outo, pääsevät ministeriön virkamiehet toteuttamaan päiväuniaan ministerin kantaessa vastuun. Onkin valitettavaa, että suomalaisten arjen turvallisuuteen vaikuttavista asioista on tullut valtiovallalle säästökohde. Saman kohtalon nykyisistä säästöuudistuksista ovat kohdanneet aikaisemmin poliisit ja seuraavana on listalla palo- ja pelastustoimi.

Kouvolaan jää tällä tietoa kansalaisten neuvontapalvelut, joka tarjoaa noin puolelle hätäkeskuksen työntekijöistä mahdollisuuden jäädä töihin Kouvolaan. Paljon ei lämmitä, että ministeri Räsänen huomauttaa Kouvolan olevan erityisasemassa neuvontapalvelut saadessaan. Rehellisempää olisi ollut sanoa, että töiden osittain jatkuessa Kouvolan hätäkeskuksen tiloissa, sisäasianministeriö ei näytä hölmöltä kun tilaan on kuitenkin tehty 20 vuoden vuokrasopimus.

Itse hätäkeskusuudistuksen hyvistä puolista on vaikea mennä sanomaan yhtään mitään. Eduskunnassa se saatiin läpi kertomalla tulevasta uudesta tietojärjestelmästä joka muuttaa kaiken. Nyt uudistusta viedään eteenpäin vaikka uusi tietojärjestelmä on käytössä aikaisintaan 2015. Mikäli Ministeri Räsäsellä olisi ollut todellisia haluja vaikuttaa hätäkeskusuudistukseen, olisi hän voinut vaatia odottamaan uutta tietojärjestelmää.  Se olisi ollut ministeriltä johdonmukaista, vastuullista ja suotavaa toimintaa. Nyt hän jatkoi edeltäjänsä epäselvää, virheellistä ja kansalaisten kannalta vaarallista hokemaa.  Sääli, sillä nyt olisi ollut kansan valitsemalla luottamusmiehellä näyttämisen paikka!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva

Ministeri Holmlund kävi parisen vuotta sitten vihkaisemassa Joensuun uuden hätäkeskuksen ja kehui puheessaan tiloja moderneiksi (ne oli varta vasten toimintoja varten suunniteltu). Vähän ajan kuluttua sama ministeri päätti yksikön lakkauttamisesta. Että sellaista yhteisten asioiden hoitamista meillä Suomessa.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän kaunaherra kuva

Kokoomuksen ikioma farssi, joka todettiin liian kalliiksi korjata ainakin nykyisessä taloudellisessa tilanteessa.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Viisainta olisi perua koko kierros (näitä kierroksiahan on ollut aiemminkin ja kuka tulevista tietää), tämä josta on sovittu.

Siten mm. Tampere ja Jyväskylä, joiden molempien vaikutuspiirissä on satojatuhansia ihmisiä, säilyisivät. Sama hätäkeskuksen säilyminen pätisi myös Kouvolaan ja Joensuuhun.

Onko niin, Jari Larikka, että hätäkeskusratkaisun tehnyt/tehneet eivät voi perua sitä eikä koko "uudistusta" voida perua, koska sellainen näyttäisi äänestävän kansan silmissä lyhytnäköiseltä poukkoilulta? Entä säästöt, niitähän tässä haetaan, onko niillä todellista merkitystä siihen nähden, mitä menetetään ja onko todella harkittu hätäkeskusten tehtävän/tehtävien hoidetuksi tulemista tilanteessa, jossa ns. hiljainen tieto onkin suurelta osin menetetty ja monien alueiden osalta paikallistuntemus, kun nämä keskukset sijaitsevat entistä harvalukuisempina yhä kauempana potentiaalisista tapahtumakohteistaan?

Muutoin totean, että Kalevi Kämäräinen ja Tuure Piittinen puhuvat asiaa.

Käyttäjän jarilarikka kuva

Hätäkeskusuudistus ei pysähdy, ellei tässä käyttöönotto vaiheessa tapahdu jotain todella pahoja mokia. Mikäli odotettu tietojärjestelmä toimii niinkuin sen oletetaan, niin apu tulee paikalle niinkuin tähänkin asti. Turvallisuusasioissa ei yleensä oteta riskejä vaan niitä pyritään välttelemään...

Tietoliikennekin kai on sitä haavoittuvampi, mitä pidempiä etäisyydet ovat.

Käyttäjän moro kuva

Juuri näin, Anne Holmlundin (kokaamos) tekemä hätäkeskuspäätös on osoitettu harvinaisen huonoksi lainsäädäntöpäätökseksi.

Tampereen osalta siirto Poriin, Hölmlundin kotikaupunkiin, on osoitettu puhtaaksi kotiinpäinvedoksi.

Nyt pitäisi olla rohkeutta ottaa koko asia uuten tarkasteluun.
Kun kaikki tietävät pääsiäisakka Holmlundin työn huonoksi, pitää järkevien ihmisten pystyä perua nuo päätökset.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Komppaan Markkua. Uskon, että Kokoomuksessa, jossa tottavie munatonta ja älytöntä poliitikkoa piisaa (vaikka totuuden nimessä on sanottava, että jopa kokkareissa on fiksujakin henkilöitä), kuten Katainen, Stubb, Häkämies puhumattakaan rimanalitusykkösestä Anne Holmlundista, toisaalta ymmärretään, että nämä mainitut henkilöt ovat vaaraksi paitsi puolueelle itselleen myös koko valtakunnalle.

Tämä koko hätäkeskusuudistus näyttää olevan lähinnä hätäpaskaa (anteeksi suoruuteni, vaan ei se siloittelemalla siitä muutu).

Larikka hei eipä nyt sinun tällä asialla pitäsi kovin paljon pullistellaq koska kysyä voi mitä sinä tteit asian eteen kun olit eduskunassa?

Käyttäjän jarilarikka kuva

Tein sen kaiken minkä asian eteen pystyin tekemää. Esittelevä ministeri oli koko ajan kauttani tietoinen mitä nämä "uudistukset" oikeasti merkitsevät. Asiasta ei vain ollut mitään hyötyä kun ministeri ei ottanut asiaa hoidettavakseen tai ei vain välittänyt...

Käyttäjän kalevikamarainen kuva

Eli antoi virkamiesten päättää puolestaan. Sellaistahan se meillä on.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Suomen valtiolla ei ole enää varaa armeijaan,poliisin, hätäkeskuksiin eikä näköjään tullimiehiin ja rajavartioihinkaan.
Kun rajojakin aletaan valvoa miehittämättömillä lennokeilla.

Käyttäjän saarinenj kuva

Tämä hätäkeskus uudistus oli todellinen farssi edellisen hallituksen sisäministeri Anne Holmlundilta,asiassa ei mielestäni ollut järjen häivääkään, näyttää siltä että poliittisten päättäjien oma peukalon jälki täytyisi näkyä (vaikka huonokin).
Kyllä järjettömät päätökset pitäisi voida muuttaa järjellisiksi, ei veronmaksajien rahoja voida holtittomasti tuhota jonkinlainen tulosvastuu täytyisi olla myös politiikan päättäjillä.

Käyttäjän raimoilaskivi kuva

Hallituksilla näyttää olevan periaatteena se, että "pienemmät" päätökset tekevät ministerit itsenäisesti ja vain tosisuuret yhdessä valtioneuvoston istunnossa. Näin tapahtui ministeri Holmlundinkin tekemän hätäkeskusuudistuksen osalta. Siihen ei helsinkiläisillä ministereillä eikä kansanedustajilla ollut nokan kopauttamista.

Jos kuuluu kritiikkiä maakunnista, niin täytyy lisätä tähän myös Helsinki, maan suurin alue, jonka asukasluku selkeästi ylitti sen tavoitteen, joka hätäkeskusten toimintapiirien osalle oli asetettu. Myös Helsingissä oli suhteellisen uusi ja toimiva hätäkeskus. Mutta ei, Keravalle se siirrettiin. Ministerille ei kelvannut silloin edes kaikki informaatio, jota tarjottiin, päätös oli ennalta lukkoon lyöty - ties minkälaisin perustein.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva

Meillä on siis sektoritsaareja, jotka Nikolai II:n tavoin (yleensä) heikkoina hallitsijoina delegoivat vallan neuvonantajien eli virkamiesten käsiin. Joitakin vuosia sitten eräs professoritason mielipidekirjoittaja otsikoi Hesarissa juttunsa "Ministeri vaihtui, ministeriön kanta ei". Niinhän se usein menee.

Holmlundillahan oli vielä kanttia käyttäytyä törkeästi kansanedustaja Rajamäkeä kohtaan, kun meni huutelemaan tämän nenän eteen. Siinähän työntekijä katsoi asiakseen viisastella yhdelle työnantajistaan.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän jarilarikka kuva

Itseasiassa mikään olemassa oleva tieto ei tukenut päätöstä tehdä kuusi suurta, lähes Helsingin hätäkeskuksen kokoista hätäkeskuslaitosta. Kaikki henkilöstön jaksamiseeen liittyvät ongelmat olivat juuri Helsingin hätäkeskuksessa. Nyt rakennamme viisi yhtä suurta aluetta ja ratkaisua henkilöstön jaksamiseksi puhelumäärien lisääntyessä ei olla ratkaistu.

Kaikki päätökset hätäkeskusuudistuksen eteenpäin viemiseksi on tehty jonkin sellaisen työpöydän takaa, jossa käytännön tietoa ei ole ollut. Kuvaavaa tilanteelle on, että kukaan ei ota tällä hetkellä vastuuta suunnittelusta...

Käyttäjän malva kuva

On tää touhu niin onnetonta. Tarvitaanko tässä nyt vaikkapa pari jotain traagista juttua, jotka tapahtuvat uuden järjestelmän käyttöönoton jälkeen ja hätäkeskuksien siirroista isompiin puhelinkeskuksiin.....

Todella edesvastuutonta touhua, ei voi muuta sanoa. Päivi Räsänen on nyt vastuussa tässä isossa ja epävarmassa muutoksessa.....Se on iso vastuu.

EV

Käyttäjän maanselka kuva

Jari Larikka voisi kysyä Anne Holmlundilta mitä mieltä hän olisi hätäkeskussuunnitelman purkamisesta. Tietääkseni Kokoomus on aika ehdoton tässä asiassa, vaikka muuttamishaluja ehkä olisikin ollut muissa puolueissa.

Käyttäjän jarilarikka kuva

Ei tarvitse kysyä, kyllä Anne tietää minun mielipiteeni ko. asiaan.

Mutta mihin hävisivät muutoshalut asian suhteen kristillisdemokraateilta kun saivat oman ministerin asiaa hoitamaan. Muistaakseni niitä oli vielä viime kaudella aika paljon. Kaikki úudistuksen ongelmat ovat edelleen tallella ja niihin voi ministeri käydä käsiksi jos vain haluja löytyy.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja